Näin ystävänpäivän kynnyksellä tuli mieleen ajatus, että Utuan aitonahkainen laukku on mielestämme enemmän kuin pelkkä asuste – se on luotettava ystävä, jonka sinä ansaitset.
Se kulkee mukanamme elämässä, läpi ilot ja surut, arjet ja juhlat. Se ei valita, vaan kantaa taakkamme vuodesta toiseen, aina tarpeen mukaan.
Ystävyyden kauneus
Utuan laukut eivät ainoastaan ole kauniita ulkoapäin, vaan niiden upeus syvenee ajan myötä. Kuten ystävyydessä, aito kauneus tulee sisältä.
Laukkujemme nahka syntyy ruoantuotannon sivutuotteena ja se on maailman parasta. Italiassa se saa kauniin pintansa ja värinsä.
Utuan nahkalaukkujen leikkaus ja ompelu tehdään pienessä perheomisteisessa ateljeessa Kreikassa. Ompelijamme ovat taitavia artesaaneja, joilla on työstään pitkä kokemus. Olemme valtavan onnellisia ja ylpeitä näistä kreikkalaisista ystävistämme.
Käytä rakkaudella
Utuan aitonahkalaukut ovat kuin parhaat ystävät, joiden kanssa vietetty aika vain parantaa suhdetta. Mutta kuten ystäväsi, myös laukkusi kaipaa erityistä hoivaa ja huomiota.
Ystävyyteen kuuluu myös hetket, jolloin ei olla yhdessä. Silloin tällöin haluat käyttää jotain muuta laukkua. Jos näin käy, täytä laukkusi vaikka rutistetulla sanomalehtipaperilla ja säilytä sitä ostoksesi mukana tulleessa kuitupussissa. Näin se pitää muotonsa eikä kerää pölyä.
Huolla hellyydellä
Jokainen naarmu ja kuluma kertoo tarinaa ystävyydestäsi laukkusi kanssa. Älä pelkää pientä käytönjälkeä, sillä se tekee laukustasi entistä uniikimman ja persoonallisemman.
-
Puhdista: Anna laukullesi hellyyttä ja hoivaa, jotta se säilyisi ilonasi mahdollisimman pitkään. 1 – 2 kertaa vuodessa on hyvä huoltoväli.
-
Ravitse: Kuten ystävät, myös laukkusi tarvitsevat ravintoa. Käytä laadukasta hoitoainetta ravitsemaan ja suojaamaan nahkaa.
-
Vältä sateisia päiviä: Suojaa laukkusi hoitoaineilla liialliselta kosteudelta.
Nahka on aito luonnontuote, joka hengittää ja kestää. Lisäksi nahalla on yksilöllisiä ominaisuuksia, jotka tekevät jokaisesta vuodasta eloisan ja ainutlaatuisen. Ihan niin kuin me ihmisetkin!
Suosittelemme laukkusi huoltoon Collonilin puhdistus- ja hoitoaineita.
Ystävyyden säilyttäminen
Utuan laukut eivät ole pelkkiä kantovälineitä, vaan elinikäisiä ystäviä. Kun käytät rakkaudella ja huollat hellyydellä, saat nauttia pitkäaikaisesta suhteestanne, joka kestää vuosikymmeniä.
Olemme kymmenen vuoden olemassaolomme aikana saaneet ison joukon "Utuan ystäviä". Oikein hyvää ystävänpäivää Teille kaikille! Kiitos kun kuljette matkassamme.
Utuan nahkalaukut – Aitoa ystävyyttä.